7.12.2023 Vapaaehtoisten työ täydentää laadukasta saattohoitoa

Laadukkaassa elämän loppuvaiheen hoidossa huomioidaan hyvän oirehoidon lisäksi myös ihmisen psykososiaaliset, henkiset ja hengelliset sekä eksistentiaaliset tarpeet. Ihmisen kohtaaminen ja läsnäolo ovat vapaaehtoistyön vahvuuksia saattohoidossa.

Ammattilaiset vastaavat potilaan kokonaisvaltaisesta hoidosta, seuraavat potilaan tilannetta ja reagoivat siinä tapahtuviin muutoksiin. Työ on usein kiireistä ja erityisesti yöaikaan henkilöstöä on vähän. Aikaa saattohoitovaiheessa olevan potilaan luona olemiseen ja kiireettömään kohtaamiseen ei aina jää riittävästi. Tämä voi olla myös työntekijöille raskasta. Kaikilla ei myöskään ole läheisiä, jotka voisivat olla läsnä kuolevan potilaan vierellä. Omaisetkin kaipaavat toisinaan lepohetkiä.

Kansallinen palliatiivisen hoidon ja saattohoidon laatusuositus nostaa vapaaehtoiset osaksi kokonaisvaltaista hoitoa elämän loppuvaiheessa. Vapaaehtoiset eivät korvaa hoitohenkilökunnan työtä, vaan ovat arvokkaana tukena ja voimavarana niin potilaille kuin heidän läheisilleenkin. Vapaaehtoinen on läsnä ihmistä varten: hänellä on aikaa kuunnella ja kohdata, muistella ja pitää kädestä kiinni. Kun kuolevan psykososiaalisiin tarpeisiin pystytään vastaamaan, voi sillä olla vaikutusta myös kärsimyksen lievittymiseen ja ahdistuksen kokemuksen vähenemiseen. Joskus vapaaehtoiselle voi olla helpompi puhua kuin läheiselle tai hoitajalle.

Laatusuosituksessa yhtenä laatukriteerinä on ”Kenenkään ei tarvitse olla kuollessaan yksin, ellei ole tätä itse toivonut”. Suosituksen laatinut asiantuntijaryhmä on pitänyt laatukriteeriä tärkeänä siksi, että ihmiset toivovat usein, ettei heidän tarvitsisi kuolla yksin. Myös omaisille voi olla helpottavaa tietää, ettei heidän läheisensä vietä elämänsä viimeisiä hetkiä yksikseen. Tämän toiveen toteuttamisessa voivat vapaaehtoiset auttaa. Kuolevan ihmisen tilanteen etenemistä ei aina pystytä ennakoimaan eikä potilas useinkaan pysty kuoleman lähellä enää itse ilmaisemaan tarpeitaan. Vierellä oleva ihminen voi myös havaita muuttuvan voinnin herkästi, ja tilanteeseen voidaan näin reagoida nopeammin.

Vapaaehtoisten työ elämän loppuvaiheen hoidossa on arvokasta, mutta silti vapaaehtoisia osataan hoitopaikoissa hyödyntää vasta vähän. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos selvitti vuonna 2020 iäkkäiden ympärivuorokautisen hoidon ja kotihoidon yksiköiltä, onko heillä käytettävissään vapaaehtoinen, joka on saanut perehdytyksen saattohoitotilanteisiin. Vain viidennes ympärivuorokautisen hoidon yksiköistä vastasi ”kyllä”. Tutkimuksen mukaan niissä yksiköissä, joissa palliatiivisen hoidon osaaminen oli hyvällä tasolla, oli todennäköisemmin myös vapaaehtoisia. Laadukkaan saattohoidon toteuttamiseen on siis todennäköisesti panostettu muutenkin, ja vapaaehtoisten merkitys lisäarvon tuojina ymmärretään.

Kuolemaa arvostavan hoivakulttuurin luominen edellyttää hyvää johtamista. Kansallisen laatusuosituksen mukaan vapaaehtoistoiminnasta saadaan paras hyöty silloin, kun toiminta organisoidaan osaksi toimintayksikön työskentelyä. Tämä tarkoittaa, että sille on määritelty toimintayksikössä vastuuhenkilö, joka huolehtii vapaaehtoisten rekrytoinnista, koulutuksesta ja perehdytyksestä sekä organisoi vapaaehtoisten toiminnan potilaiden ja heidän läheisten tarpeiden mukaiseksi. 

Vapaaehtoiset, jotka on perehdytetty ja koulutettu toimimaan potilaiden ja heidän läheistensä tukena, voivat tarjota merkittävän lisän laadukkaaseen, kokonaisvaltaiseen saattohoitoon. Saava-hankkeessa tehdään arvokasta työtä saattohoidon vapaaehtoistyön kehittämiseksi ja juurruttamiseksi osaksi laadukasta saattohoitoa.

Pirita Forsius, tutkija, THL 

Teija Hammar, johtava asiantuntija, THL