23.2.2022 Mikä tuo vapaaehtoiseksi saattohoitoon?
Rekrytoimme uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaamme joka syksy. Rekrytointi alkaa haastatteluilla ja alkukoulutuksilla. Tapaamme jokaisen vapaaehtoiseksi haluavan ensin kahden kesken ja keskustelemme paitsi vapaaehtoistoiminnan sisällöstä ja henkilön itsensä valmiuksista erilaisiin tehtäviin. Yksi keskeinen uusille henkilöille esitettävä kysymys on, miksi hän on kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta. Vastauksia on monenlaisia.
Halu tehdä hyvää
Kirjallisia etukäteisvastauksia lukiessani tunnen erityistä lämpöä. Hetken ajan on helppo uskoa, että maailmassa on paljon hyvää. Ihailen vakaumuksellista halua olla tuottamassa jotain positiivista. Valmiutta auttaa, helpottaa, lohduttaa tai kulkea vierellä. On ihanaa kohdata sydämellisiä ihmisiä, joista huokuu vilpitön ja aito auttamisen halu.
Halu olla hyödyksi
Jokainen meistä haluaa olla merkityksellinen. Työelämä on meille monelle tapa kokea osallisuutta ja tuntea, että arjellamme on tarkoitus. Kun työelämä jää taakse, monella on vielä paljon annettavaa, vaikka omaa arkeaan haluaa jo keventääkin. Tuolloin vapaaehtoistyö on oivallinen mahdollisuus sekä organisaatiolle, että henkilölle itselleen. Kaikki hyötyvät.
Merkityksellisyyttä voidaan hakea myös työn täydentäjäksi: virka-arki voi olla paperinmakuista ja sinällään aivan hyvääkin, mutta palkkatyön rinnalle halutaan täydentävä kokemus erityisen ihmisläheisiksi koetuista tehtävistä.
Joskus herää huolia tai epäilyksiä
Vapaaehtoistoiminnan piiriin hakeudutaan yleensä vilpittömin mielin ja pelkästään hyviä ajatuksia mielessä. Joskus rekrytoijalle silti nousee huoli siitä, ettei motivaatio kohdistu riittävän paljon toisten ihmisten auttamiseen, vaan henkilöllä on tarve auttaa ensi sijaisesti itseään.
Paluu omiin muistoihin
Muistot ja merkitykselliseksi koettu aika on meille kaikille tärkeä voimavara. Menneet arvokkaat hetket lämmittävät mielessämme ja niihin tuntuu hyvältä palata. Joskus läheisen kuolema ja vast ikään eletty oma vierellä olijan saattohoitokokemus motivoi hakeutumaan vapaaehtoistoimintaan. Henkilö on aivan äskettäin kokenut jotain hyvin merkityksellistä ja haluaa jatkaa tässä muistossa tai kokemuksessa elämistä vapaaehtoistoiminnan kautta. Onkin erityisen tärkeää, että omasta vierellä kulkijan kokemuksesta on saattohoidon vapaaehtoiseksi hakeutuessa kulunut riittävän kauan.
Pyrkimys tarinoiden eikä ihmisten äärelle
Saattohoito on tuhansien tarinoiden aarreaitta. Joskus rekrytoijalle välittyy tunne, että vapaaehtoistoiminnasta kiinnostunut henkilö on enemmän kiinnostunut ihmiskohtaloista tai draaman kaarista kuin aidosti ihmisistä itsestään. Taustalla voi olla halu kirjoittaa tai tuottaa jonkin muun tyyppistä taidetta, jonka inspiraatioksi tai lähteeksi henkilö kaipaa kosketusta ihmisiin, joiden kuolema on lähellä.
Potilaamme eivät ole kenenkään käyttövoimaa. Heillä on jokaisella ainutkertainen tarinansa kerrottavana, mutta sitä pitää kunnioittaa ihmisen itsensä takia, ei siksi, mitä se voi toisessa henkilössä inspiroida tai herättää.
Ei itseään kehittämään
Ihmisten kohtaaminen on aina taitolaji. Erityistä taitoa vaaditaan sellaisten ihmisten kohtaamisessa, jotka ovat vaikeassa tilanteessa, esimerkiksi kuolemaan johtavan sairauden äärellä. Kohtaamiset paitsi haastavat, myös kasvattavat meistä jokaista ihan joka päivä. Kun elämme yhteisössämme avoimina, meillä on jokaisella mahdollisuus kasvaa, avartua ja kehittyä.
Oman itsensä kehittäminen ei kuitenkaan saa olla ensi sijainen motiivi, jonka perusteella saattohoidon vapaaehtoistehtäviin hakeudutaan. Parempi minä on vapaaehtoistoiminnan sivutuote, mutta itsensä kehittäminen tai omien rajojen koettelu ei saa olla vapaaehtoistoiminnan pääasiallinen tehtävä.
Kiitos kaikille upeille vapaaehtoisille
Kuten sanottua, vapaaehtoistoiminnan seuraaminen vankistaa uskoani hyvään. Se lämpö, vilpittömyys ja antaumus jolla vapaaehtoistyötä tehdään, liikuttaa minua aina. Mutta emme myöskään voi ummistaa silmiämme erilaisilta ilmiöiltä vapaaehtoistoiminnan äärellä.
Anu Kartovaara
Kirjoittaja työskentelee Pirkanmaan hoitokodin johtajana.