20.5.2022 Kun takana on pitkä elämä

Lähestyvä kuolema voi olla helpompi ymmärtää ja hyväksyä, kun ihmisellä on takanaan pitkä eletty elämä. Tämä ei saa kuitenkaan tarkoittaa, ettei vanhuksella olisi oikeus saada elämänsä lopussa tarpeidensa mukaista inhimillistä ja kiireetöntä läsnäoloa.

Olemme onnistuneet Suomessa siinä, että ihmiset elävät yhä pidempään. Mutta miten onnistumme siinä, että mahdollisimman monen ihmisen pitkä ja hyvä vanhuus päättyisi hyvään kuolemaan?

Moni vanhus sanoo, ettei haluaisi kuolla yksin.

Silti moni hoivakodissa asuva vanhus joutuu viettämään elämänsä loppuvaiheessa paljon aikaa yksin. Toimintakyvyn ja voimavarojen heikentyessä vanhuksen elämänpiiri kutistuu ja elämä rajautuu omaan huoneeseen ja omaan sänkyyn. Monilla vanhuksilla lähestyvä kuolema on hauraan kehon ja mielen hiljaista hiipumista.

Vanhojenkin ihmisten hyvän loppuelämän hetket syntyvät siitä, kun lähellä on kiireetön ihminen ja rauhallinen tunnelma. Varsinkin monille muistisairaille toisen ihmisen läsnäolo tuo turvallisen yhteenkuuluvaisuuden tunteen.

Vapaaehtoinen hoivakodissa asuvan vanhuksen saattajaksi

Vanhuksen kuoleminen voi olla pitkäkestoinen ja läheisiäkin uuvuttava tapahtuma. On murheellisen paljon niitä vanhuksia, jotka elävät hoivakodissa yksin, ilman läheisiä tai ystäviä. Hoitajat voivat olla heille ainoita ihmiskontakteja.

Kouluttamalla saattohoidon vapaaehtoisia on mahdollista lievittää hoivakodeissa asuvien vanhusten yksinäisyyttä. Saattohoidon vapaaehtoinen voi toimia vanhuksen ystävänä pitkäänkin, saattaen hänet aina kuolemaan asti.

Vapaaehtoinen tukee kiireettömällä läsnäolollaan hoivakodissa asuvan vanhuksen inhimillistä ja arvokasta loppuelämää. Tähän tehtävään riittävät aivan tavallisen ihmisen tiedot ja taidot hoitajien vastatessa hoiva- ja hoitotyöstä.

Kyse ei ole erityisen hyvistä ihmisistä vaan tavallisen ihmisen arkisesta inhimillisyyden ja hyvyyden tajusta.

Saattohoidon vapaaehtoiset – uusi asia myös hoivakodeissa

Hoivakotien henkilökunta tunnistaa hyvin yksinäisten vanhusten elämän loppuvaiheen tarpeet ja näkee vapaaehtoisten tuen merkityksen ja arvon vanhuksen saattajana. Vapaaehtoisten kiireetön läsnäolo vanhuksen vierellä keventää hoitajien kokemaa henkistä taakkaa.

Hoivakodin työn arki on usein kuitenkin kiireistä eikä aikaa uuden kehittämiseen tahdo jäädä. Saattohoidon vapaaehtoistoiminnan toimintatapojen rakentaminen on hoivakodeissa vielä kesken. Saattohoidon vapaaehtoisten kouluttaminen ei yksin riitä, vaan samanaikaisesti myös hoivakoteja tulee toistuvasti valmentaa vapaaehtoisten vastaanottamiseen ja toiminnan vakiinnuttamiseen.

Vanhusten elämän loppuvaiheen tukemisen erityisyys

Suurin osa suomalaisista kuolee vanhana, ja yhä useampi hyvin vanhana. Suurin osa hyvin vanhoiksi elävistä ihmisistä tarvitsee elämänsä loppuvaiheessa ympärivuorokautista hoitoa. Väestön ikääntyessä ympärivuorokautisen hoidon tarve ja hoivakodeissa asuvien yksinäisten vanhusten määrä kasvaa jyrkästi.

Sosiaali- ja terveysministeriö on todennut, että saattohoidon osaamisen ja laadun kehittämisen tarve on suurin sosiaalihuollon perustason hoivayksiköissä, ja juuri niissä myös saattohoidon vapaaehtoistoimintaa tulisi kehittää eniten. Saattohoidon vapaaehtoistoiminnasta jo aiemmin muualla kertynyttä osaamista ja kokemusta voidaan nyt hyödyntää hoivakodeissa ja sosiaalihuollon perustasolla.

Tässä on kuitenkin tärkeää muistaa, että hyvin vanhana kuolevan ihmisen elämän loppuvaihe on erilainen kuin nuorempana kuolevien. Vanhuksen saattaminen tarkoittaa sitä, että hyväksymme pitkän elämän vähittäisen raihnaistumisen ja voisimme ajatella kuolemaa pikemminkin luonnollisena elämän päättymisenä.

Kristiina Niemelä ja Ritva Pihlaja

Kirjoittajista Kristiina Niemelä työskentelee projektipäällikkönä ja Ritva Pihlaja vanhustyön asiantuntijana Lohtua läsnäolosta -hankkeessa (2021-2024). Hankkeessa koulutetaan saattohoidon vapaaehtoisia pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Uudellamaalla toimiviin hoivakoteihin sekä tuetaan hoivakoteja saattohoidon vapaaehtoistoiminnan käynnistämisessä.