2.2.2023 Liian suosittu kuolema?

Olemme SAAVA-hankkeessa todenneet jo useampaan kertaan, että saattohoidon vapaaehtoiseksi haluavalta vaaditaan sinnikkyyttä. Koottua tietoa vapaaehtoistoiminnasta ei ole, ei paikkakunnittain eikä yksiköittäin. Julkisuudessa esillä olleet vapaaehtoistyön paikat – Terhokoti etunenässä – vastaanottavat koko valtakunnan tiedustelut eikä koulutusta ole tarjolla kuin harvoille ja valituille.

Kun koulutuksia järjestetään harvakseltaan, on ymmärrettävää pyrkiä mukaan heti kun mahdollista, vaikka koulutus sijaitsisi kaukanakin.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on myös kovin vähän paikkoja, joissa voisi avoimesti keskustella kuolemasta. Usein aiheelle avautuminen juontaa juurensa jostain henkilökohtaisesta kokemuksesta, läheisen menetyksestä tai omasta pohdinnasta. Vapaaehtoiskoulutuksiin hakeudutaan, kun halutaan lisää tietoa ja perehtymistä aiheeseen. Ryhmäkeskustelut kuolemasta, surusta, kärsimyksestä ja toivosta ovat antoisia ja aihepiiri kiinnostaa.

Ihan selvästi meillä olisi tarvetta säännölliselle ja kaikille avoimelle kuolemakoulutukselle. Tarvetta olisi myös Death Cafe -toiminnalle ja muulle keskustelulle.

SAAVA-hankkeessa meidän tavoitteemme on kuitenkin kouluttaa uusia vapaaehtoisia omilla pilottialueillamme ja myös tukea heidän sijoittumistaan vapaaehtoistyöhön niissä toimintayksiköissä, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Niin tärkeää kuin yleinen koulutus, sivistys ja keskustelu onkin, me emme voi vielä tässä vaiheessa ottaa yleisempää valistustehtävää vastuullemme.

Tästä syystä joudumme tuottamaan ihmisille pettymyksiä. Esimerkiksi tämän kevään saattohoidon vapaaehtoisen peruskoulutuksiin Turussa ja Rovaniemellä toivomme hakemuksia ensisijaisesti niiltä, jotka haluavat myös aloittaa vapaaehtoistyön näillä paikkakunnilla. Haastatteluissa kysymme kiinnostuksen lisäksi myös motivaatiosta ja mahdollisuudesta toimia vapaaehtoisena koulutuspaikkakunnalla.

On ristiriitaista, että saattohoidon vapaaehtoisille on valtava tarve ja koulutukseenkin olisi runsaasti tulijoita, mutta silti me valikoimme ja karsimme hakijoita ja otamme toimintaan vain osan tulijoista. Tälle on kuitenkin perusteensa. Elämän loppuvaihe on niin hauras, merkityksellinen ja haastava vapaaehtoistoiminnan ympäristö, että koulutusprosessin aikana on varmistuttava sekä vapaaehtoisen todellisesta mahdollisuudesta tehdä vapaaehtoistyötä että vastaanottavan yksikön mahdollisuudesta tukea vapaaehtoisen sijoittumista ja onnistunutta vapaaehtoistyötä myös pitkällä tähtäimellä. Isoissa koulutusmäärissä ei ole järkeä, ellei vapaaehtoisilla ole aidosti mahdollisuutta myös löytää paikkansa ja yhteisönsä.

Väliaikaista ja hiljalleen hiipuvaa toimintaa on jo nähty. Yksin tai yksittäisten ihmisten varaan on pysyvää toimintaa vaikeaa rakentaa. 

Samaan aikaan on selvää, että toimintaa on laajennettava ja kouluttautumismahdollisuuksia parannettava, ja monessa maakunnassa tällaisia suunnitelmia onkin jo vireillä. Työ on kuitenkin vasta alkuvaiheessa.

Kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä vaaditaan siis edelleen.

Sarianne Hartonen, SAAVAn projektipäällikkö