19.8.2022 Kuka, mitä, missä?

Vapaaehtoistyötä kehittävässä hankkeessa on aina mukana pieni jännitysmomentti: entä jos meidän asiamme ei kiinnostakaan ketään? Entä jos koulutuksiin ei ole tulijoita tai koulutetuille vapaaehtoisille ei löydy saattohoitoa tarjoavia yksiköitä, joissa aloittaa vapaaehtoistyö?

Jännitys on ollut turha. SAAVAn ensimmäisen toimintavuoden kokemus on, että vapaaehtoistyö nimenomaan saattohoidossa vetää kokeneita, osaavia ja sitoutuneita vapaaehtoisia puoleensa. Monelle toisen tukeminen kuoleman ja surun kohdatessa on sydämen asia.

Vapaaehtoisista on myös huutava pula. Jokaisella pilottialueella meillä on runsaasti yksiköitä, jotka olisivat halukkaita ottamaan vastaan vapaaehtoisia: hoivakoteja, erilaisia asumisyksiköitä, terveyskeskusten vuodeosastoja, sairaalaosastoja, kotisairaaloita.  Itse asiassa näitä tahoja on niin monia, että joudumme jonkin aikaa tarjoamaan ei-oota. Koulutettujen vapaaehtoisten saatteleminen erilaisiin yksiköihin ja juuri heille sopiviin tehtäviin on oma prosessinsa, johon menee aikaa.

Prosessin sujuvuuden ja kipupisteiden tarkastelu on myös hankkeen kannalta aivan olennaista, joten keskitymme laatuun, emme määrään. Toisen toimintavuoden aikana vapaaehtoisia vastaanottavien yksiköiden määrä tulee toki lisääntymään ja koulutamme vapaaehtoisia myös lisää (Tampereella toinen koulutuskierros on alkamassa jo syyskuussa).

Kaikki siis hyvin?

Ei ihan. Olen itse ehtinyt hiljaisempien kesäkuukausien aikana tehdä paljon ajatustyötä saattohoidon vapaaehtoistyön haasteiden ja mahdollisuuksien äärellä. Yksi keskeinen huomio on tämä: vaikka me tiedämme, miten korvaamattoman tärkeä osa hyvää saattohoitoa vapaaehtoistyö voi olla, me emme oikeasti tunne omaa kenttäämme.

Meillä ei ole tarkkaa kokonaiskuvaa saattohoidon vapaaehtoistyöhön kouluttavista tahoista. Etenkään korona-ajan jälkeen meillä ei ole ajantasaista tietoa vapaaehtoisten määristä tai toimipaikoista.  Mihinkään tässä valtakunnassa ei ole koottu infoa, miten saattohoidon vapaaehtoistyöhön pääsee mukaan, missä kaikkialla koulutuksia olisi juuri nyt tarjolla ja missä vapaaehtoisille olisi tarvetta.

Syöpäjärjestöjen tukihenkilöt, seurakuntien vapaaehtoiset, erilaisten hankkeiden kouluttamat vapaaehtoiset ja saattohoidon reunamilla – ystävätoiminnassa ja potilasjärjestöissä – ahkeroivat vapaaehtoiset ovat kaikki vähän omillaan ja toisistaan erillään, ja paikallisesti toiminnassa keksitään pyörä aina vain uudestaan.

Jos todella haluamme saattohoidon vapaaehtoiset mukaan hoivakotien, saattohoito-osastojen ja kotisairaaloiden arkeen kautta maan, on tähän saatava muutos.

Saattohoidon vapaaehtoisia on jo alettu koota yhteen: vapaaehtoisille on järjestetty vuosittain seminaari palliatiivisen hoidon päivänä, vaihtuvilla paikkakunnilla ja vaihtuvin vastuutahoin. Vuonna 2019 seminaari pidettiin Helsingissä Terhokodin järjestämänä. Vuonna 2020 korona pakotti siirtämään tilaisuuden viime tipassa nettiin, mutta Pohjanmaan syöpäyhdistyksen järjestäjät Kokkolassa reagoivat nopeasti ja tilaisuus saatiin onnistuneesti pidettyä. Vuoden 2021 tapahtuma järjestettiin Kuopiossa Pohjois-Savon syöpäyhdistyksen järjestämänä ja myös SAAVA oli siellä läsnä.

SAAVA-hanke on nyt ottanut järjestelyvastuun vuoden 2022 tilaisuudesta, ja toivoisin, että tämän vuoden tapahtumassa voisimme yhdessä keskustella saattohoidon vapaaehtoisten tulevaisuudesta. Keitä me olemme, missä kaikkialla meitä on, miten me haluaisimme toimintaamme organisoitavan?

Lauantaina 8.10. järjestettävä tapahtuma on myös koulutustilaisuus: kuulemme mm. surututkija Mari Pulkkista ja tutkimme vapaaehtoisen roolia surevan ja kuolevan tukemisessa eri näkökulmista.

Oma toiveeni on, että yhteen kokoontumalla voisimme laittaa alulle jotain pysyvää, jotain sellaista, joka jää elämään vielä SAAVA-hankkeen jälkeenkin. Pistäkää 8.10. siis kalentereihinne! Osallistua voi myös etäyhteyksin.

Sarianne Hartonen, projektipäällikkö