1.6.2022 Koulutuksessa pohditaan motiiveja ja arvoja

Saattohoidon vapaaehtoiskoulutuksen aloittaessani tiedostin hyvin, ettei minulla ole kokemusta varsinaisesti tuntemattoman ihmisen saattohoidosta. Mietin myös lapsen tilanteen kohtaamisen vaikeutta. Rehellisesti sanottuna en myöskään ollut ajatellut, että saattohoito on vahvasti työtä myös läheisten kanssa, toki itse saattohoidettava on pääroolissa.

Mietin myös omia puutteitani erilaisten kulttuurien tuntemuksessa, mutta näitä mielelläni opiskelen. Tuntemus helpottaa kunnioittavaa toimimista erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa.

Oman jaksamisen rajoja olen joutunut kohtaamaan jo aikaisemmin työelämässäni. Olen tiedostava sen suhteen ja pidän huolta jaksamisestani. Erityisen tärkeänä pidän itsestä huolehtimista toimiessani ihmisten kanssa.

Kuitenkaan en ole näitä pohdintojani säikähtänyt. Lauseet kuten “ihmisen taidot riittävät” rohkaisevat ja palauttavat minut sen ydinajatuksen äärelle, että minä pystyn antamaan tässä ihan vain olemalla minä.

On kiinnostavaa nähdä ja kuulla muita vapaaehtoisia, jotka ovat kiinnostuneet samasta, vaikeaksikin koetusta aihealueesta kanssani. Samanhenkisen ryhmän tuki ja uuden oppiminen motivoivat.

Ajatuksia vapaaehtoisen motiiveista

Ajattelen, että vapaaehtoiselle tärkeää on halu tehdä hyvää. Vapaaehtoista motivoi usein jonkinlainen merkityksellisyyden hakeminen. Se on inhimillistä ja ”sallittua” – kunhan vapaaehtoinen vain toimii nöyryydellä, potilaan tarpeista käsin.

Jos sen sijaan halu kehittyä ihmisenä on itse tarkoitus, se ei anna oikeanlaista asennetta auttamistyöhön, jota mielestäni pitäisi tehdä aina saattohoidossa olevasta ihmisestä ja hänen läheisistään käsin. Jos vapaaehtoinen on lähtenyt mukaan toimintaan itsekkäin motiivein, hän ei ehkä kuuntele ja ole aidosti läsnä – hän pölöttää omiaan. Ei toimi sovitusti tai informoi, jolloin vapaaehtoiseen ei voi luottaa. Vapaaehtoinen ei sanele, mitä tehdään, eikä tätä hommaa tehdä CV-merkinnän takia.

Vaikka kohtaamisissa on laitettava omat tarpeet ja mielipiteet taka-alalle, auttajan tai vapaaehtoisenkaan ei tarvitse joustaa loputtomiin, vaan vapaaehtoisen on tärkeää tiedostaa omat rajansa.

Sopiva antamisen ja saamisen raja on löytynyt, kun toiminta ei vie kummankaan voimavaroja vaan pikemminkin voimaannuttaa. Rajat ovat erilaiset eri ihmisillä, mutta saattohoidon vapaaehtoistyössä raja on selvä: vapaaehtoistyö ei ole esimerkiksi hoitotyötä, omaisten tai edes potilaan virallisten asioiden hoitoa, eikä se sisällä rahan vaihtoa.

Mitkä ovat omat motiivini ja vahvuuteni?

Koulutukseen hakeutuminen on saanut minut pohtimaan omia motiivejani paljonkin. Motiivini ovat sekä epäitsekkäitä että vähän myös itsekkäitä.

Kokemukseni kautta (sairastavan ja kuolevan lähellä olemisen kokeneena) on tullut vahva tunne, että minulla on annettavaa tässä. Ja että vahvuuteni näkyvät inhimillisessä kohtaamisessa vaikeallakin hetkellä, riippumatta ihmisten taustoista, historiasta tai muusta sellaisesta.

Koen vahvaa halua antaa toiselle kokemuksen: minä näen sinut, minä kuulen sinut. Hyvä kohtaaminen antaa minulle itselleni hyvää oloa.

Sairastaessa ja heikkona ollessa ihminen tuntee paljon erilaisia vaikeita tunteita, myös häpeän tunnetta. Ajattelen, että pystyn kohtaamaan sairaudenkin muuttaman ihmiskehon erilaisine ominaisuuksineen luonnollisesti. En pelkää katsoa tai koskea. Sen toivon tuovan sitä inhimillistä lämpöä, jota meistä jokainen kaipaa, varmaan elämän loppuun asti. 

Tällaista toivon myös itse saavani, jos joskus sairastun tai olen heikkona, kun olen elämäni loppumetreillä. Elämässä ylipäänsä haluan olla heikomman puolella.

Itsekkäämmät motiivit ovat sitä, että antamisen kautta koen saavani omaan elämääni merkityksellisyyden tunnetta. Sairas- ja kuolinvuoteen äärellä ovat läsnä elämän tärkeimmät asiat. Se on hyvä muistutus itsellekin - mikä täällä on kaikkien tärkeintä? Kiireetön läsnäolo, jaettu ihmisyys.

Olen itse elämänkaaressani sellaisessa vaiheessa, jossa pohdin “mitäs nyt?”. Haluan lisätä merkityksellisyyttä, tehdä hyvää, olla hyödyksi. Vapaaehtoistyön palkka ei ole materiaa, vaan valtavan vahvasti hyvää mieltä.

Saara Kuikka

Saattohoidon vapaaehtoinen

Kirjoittaja osallistui SAAVA-hankkeen vapaaehtoiskoulutukseen Turussa toukokuussa 2022.